Jouluräyhää, ihmisten surkea olla?

Jokavuotinen ilmiö - ihmiset kauppakeskuksissa otsa kurtussa, huulet viivasuorana ja tiukkana, ryntäilevät kuin päättömät kanat välittämättä lapsista ja vanhuksista. Ostoskärryjä käytetään aseena kanssa ihmisiä vastaan ja törmätään kaikkeen edessä olevaan - ehkä vähän karrikoiden tunnelmaa, jonka havaistin Jumbossa eilen iltapäivällä.

Mutta kyllä siellä osa tosissaan painaa verenmaku suussa ja murhanhimoinen katse silmissään - ja miksi ihmeessä? Ei kai lahjojen ostaminen voi lähimmäiselle olla niin vaikeaa? Ja jos on, onko pakko mennä ostoskeskukseen pilaamaan muiden päivä omalla rynnimis-minä-itse-ensin-mulle-heti-paikalla-kaikki-asenteella? Eikö olisi mukavampaa tehdä ostokset netissä, jos kauppakeskus noin ahdistaa?

Sama ilmiö joka vuosi, oli sitten kyseessä lumisade tai joulu - niin aina ne yllättää meidät ihmiset, housut kintuissa kesken hädän. Ja oikeasti kyse on meidän jokaisen omasta asenteesta ja siitä miten haluamme kohdata arjen pienet vastoinkäymiset. Onhan se ikävää jos maailma sortuu, kun toinen auto ehti ennen sinua juuri siihen parkkiruutuun mihin itse olit suunnitellut ajavasi. Senpä vuoksi voi sitten kanssaihmisiä kohdella kaltoin kauppakeskuksessa sen koko ajan mitä siellä shoppailen, onhan se juuri näiden kaikkien muiden ihmisten vika, että menetin sen mestan!

Mikä nykyihmistä vaivaa? Miksei voi tyytyä siihen mitä on, miksi pitää pitää itsensä hirveässä suorituspaineessa ja rynniä paikasta toiseen? Eikö voi vaan elää, tehdä asioita tyytyväisin mielin ja olla törmäilemättä kanssaihmisiin. Ei voi olla niin kiire, että olisi oikeus törmätä ostoskärryillä lapseen, joka ei näe sinua kärryinesi kulmantakaa hyökkäävän. Ainakin olisi kohteliasta pyytää anteeksi, mut ei, se kakarahan tuli eteen!

En ymmärrä tätä asennetta. Ei voi olla syynä se, että on pakko ostaa joululahjoja, jos on, niin antamisen ilo on kadoksissa. Ei voi syynä olla asuntovelka, sillä se oikeuttaisi minutkin tuohon käytökseen. Ei voi olla syynä työpaikan tekemättömät työt, monella meistä olisi oikeus samanlaiseen käytökseen. Ja siihenkin on helppo ratkaisu - pomo on ylimitoittanut työt - en ehi, so what.

Oikeasti asenne ei ole kohdillaan nykyihmisellä - vika on aina jonkun toisen, ei koskaan itsensä. Monista asioista selviää pienellä ennakoinnilla ja suunnittelulla. Viiden minuutin suunnittelulla voi välttää ostosräyhän viikonloppuna, jos vaan viitsii omasta elämästään ottaa vastuun.

Siitähän tässä on kyse, ei eletä kunnolla omaa elämää eikä oteta elämästä vastuuta. Syytetään kaikesta muita, joka sitten oikeuttaa jopa väkivaltaiseen käytökseen (oikeasti ei oikeuta, mutta se tuntuu olevan maan tapa - sanat kun ei riitä - edes ne sanomattomat - niin sitten on oikeus vähintään tönäistä ostoskärryillä).

Mutta mitäs jos otettaisiin vastuu omasta elämästä ja omista tekemisistä ja oltaisiin vähemmän vihamielisiä siellä missä kaikki muutkin ihmiset ovat? Mitenkään mahdollista?

Mutta hymyillään kun tavataan! Ei siitä joulusta, eikä muustakaan kannata stressiä ottaa - ei maksa vaivaa. Voi sen rakentaa ihan ilman stressiäkin.

Mukavaa joulunodottelua!

Antti-myrskyn iloja tai harmeja

Sattuipa töissä - tosi tarina:

Kolme bussia oli jäänyt jumiin mäkeen, kaksi niistä oli rinnakkain ja yksi oli valunut mäkeä alas takaperin ja päätynyt vastaantulevien kaistalle. Olimme auraamassa ko. paikkaa, mutta olimme sitten viisi tai kymmenen minuuttia myöhässä, eikä auttanut hiekat, lämmitetty katu ja lumien poisto renkaiden alta. Siinä olivat kuin Suomen peruskallio, eivät liikkuneet eteenpäin eikä taaksepäin. 

Laitoimme aurausauton vilkkuineen mäen alas poikittain ja hyppäsin urheasti tuuleen ja tuiskuun kertomaan arvon autoilijoille, että tie on poikki. Kävin vähänajan päästä hakemassa huomio toppatakin päälle että autoilijat näkisivät minut paremmin. Siinä hötäkässä jäi puhelimet autoon ja hattu, hanskat ja kaulaliina olivat mukavasti työpöydällä lämmittämässä mieltäni. Siinä sitten tuulen puhaltaessa voimakkaita puuskia levittäen samalla satavaa lunta välillä niin, ettei meinannut kustaa vaasan tielle enää nähdä, heilutin autoilijoille ohjeita käsin, sormet valkoisena, miettien kesän helteitä ja lomaa. 

Jokunen kysyi, miksei sinne saa ajaa, kerroin tilanteen ja ymmärsivät ja ajoivat vaihtoehtoista reittiä. Kaikki sujui mallikkaasti, vaikka reilu parikyt minsaa siinä oli jo paleltu ja kahvitaukokin oli mennyttä, mutta onneksi kuorma-auto kuski toi minulle kupposen kuumaa viereisestä kiskasta, jotta sormeni lämpenivät hetkeksi.
Siinä sitten ajoi mies ja huuteli, että hänen pitäs päästä laittamaan lämpövastuksia mäkeen kovemmalle, missä bussit oli jumissa. Kysyin häneltä, että eikö toista kautta pääse, kun nuo ovat mäessä jumissa. Hän sanoi, että sähkökaappi on tuossa mäen alla. Minä sitten viittelin kuorma-autoa väistämään, jotta mies pääsee pelastamaan kolme bussiparkaa kuskeineen pulasta. 

No tupsahtihan paikalle sitten naisautoilija, (sukupuolella on tässä tarinassa oikeasti väliä, koska kaikki mieskuskit ymmärsivät tilanteen selitettyäni sen), joka halusi päästä juuri tätä kautta mäen päälle.
Kerroin naiselle ystävällisesti tilanteen ja viittilöin häntä kääntymään ja neuvoin senkin mitä kautta pääsee sinne mäelle ajamaan vaihtoehtoisesti. Hän yritti kiertää minut, hän yritti kaasuttaa päälleni ja huuteli jatkuvasti ikkunasta miksi tuo pääsi ja mä en pääse? Samalla estäen siinä risteyksessä sillä autolla pelleillessään muiden liikkumisen. Rouva oikeasti kuvitteli ajavansa ensi kuorma-auton läpi ja sitten kolmen bussin läpi. 

Naisilla on ego kohdillaan - silloin kun jotain haluaa, niin se on saatava, hinnalla millä hyvänsä. No loppupeleissä seisoin auton edessä jalat harallaan ja osoitin oikealla kädellä ajosuunnan ja huusin, että tuohon suuntaan kiitos!
No rouvahan sitten vihdoin ja viimein käänsi autonsa ja jumittui lumivalliin - jolloin meikältä taisi päästä pieni hirnahdus. Muut autoilijat eivät jääneet häntä auttamaan, eivätkä antaneet tilaa, kun pääsi hangesta, taisi jokunen soittaa rouvalle torveakin - no sitähän hän taisi vähän olla.

Lahjaksi tästä kuntalaisten auttamisesta sain paleluteen niskan ja helvetinmoisen päänsäryn, mutta mitäpä sitä ei tekisi, jotta liikenne sujuisi ja saataisiin bussitkin takaisin liikenteeseen. Kuskit kiittelivät minua, kun pääsivät liikenteeseen, etten ollut päästänyt sinne autoja pahentamaan tilannetta. No onneksi joku oli sentään tyytyväinen, vaikka tämä yksi taitaa vieläkin kihistä raivosta, kun en väistänyt.

Oli autokoulun ohjeet ja liikennesäännöt rouvalta hukassa - liikenteenohjaajaa on aina toteltava, oli se sitten siviili tai poliisi, liikenteenohjaajan sana on laki. Eikä siihen hommaan ihan heppoisin perustein ryhdytäkään (ketä oikeasti kiinnostaa tuollaisessa myrskyssä seistä puolituntia huvikseen viittilöimässä ihmisille?). Olisin soittanut poliisit, kun nainen alkoi avautumaan, mutta siinä vaiheessa huomasin, että puhelimeni on kuorma-autossa - että silleen.

Mut muuten ihan tavallinen lumimyrksypäivä ja kiitos kaikille niille, jotka eivät tulleet autoilla kaupunkiin - pääsi sentään jotain tekemään niillä aurauskalustoilla, vaikka samatenhan tuo tuisku tukki tiet. No lohdutukseksi on sanottava, että juhannuksena on vähemmän lunta. Mukavaa viikonloppua!

Metrolehden uutinen kolmesta bussista