Tällä viikolla minun piti suhata autolla Lepalle, mutta kuinkas kävikään. Lauaintainen noidannuoli esit totaalisesti ajamisen koululle opiskelemaan, kun jalat olivat aivan puuduksissa jo Tammiston korkeudella. Ei muuta kuin takaisin kotiin ja soittelua sisarhentovalkoisille, josko liikenisi lääkärin aikaa. No eipä ollut tyrkyllä mutta nappeja tuli vedettyä kipuun....
Jäi sitten opiskelut täysin oman onnen nojaan, mutta kai sitä aikuisena osaa näitä vääntää itsekin. Pihaluonnos pitäisi piirtää puhtaaksi ja lähettää se opettajalle 30.4.2012 mennessä. Pikkaisen kiirettä pukkaa peliin, jotta koulutehtävät saisi ajallaan tehtyä. Mutta kun istumisesta ei ole tullut tänä viikkona mitään, on aika pitänyt kuluttaa aivan toisella tavalla.
Hyvän ystävän kanssa torstaina kävelimme Kivikon liikuntapuiston väyliä ja vähän metsiäkin. Maisemat olivat aivan loistavia! Suosittelen, sillä mahtavia maisemia löytyy siis aivan Helsingistäkin - ei tarvitse lapin lakeuksille aina vaeltaa - vaikka mielellään sitä sinnekin menee.
Perjantai sitten meni siivotessa ja lasten kanssa kotoilussa. Pidin nuppuset poissa päiväkodista, kun ei enää niin paljon särkenyt selkää - vissiin torstainen kävely teki hyvää. Ja istuminen silti ei oikein toimi edes vieläkään.
Suuntasimme perjantaina säästä huolimatta kohti mökkiä - siellä kun on pientä puuhasteltavaa Tapanimyrskyn jäljiltä - sellain näre rojahtanut ja vienyt tontin omat sähköt mennessään.
Enhän mä voinut siitä näppejä pitää poissa eilen! Ensin sahailin oksia tankosahalla pois ( ei ole moottorisahaa ja runko sen verran kiperästi jumissa kallion päällä, että parhain työväline ilman henkilönostinta olevalle). Sain niitä kolmisen kymmentä sahattua, kun juuripaakku rupesi häiritsemään niin paljon että siihen piti tarttua. Kuusi kun oli kaatunut juurineen ja esti meitä käyttämästä lyhintä tietä pihan perälle. No mä sitä sitten käsin rupesin jyystämänää. Ensin haralla raavin maata pois ja hienoja juuria leikkelin sekatööreillä pois ja isompia sitten voimasaksilla. Mulla on sellainen hullu visio siitä kuusenkannosta, että se jotenkin kiilataan siihen huussinkulmalle paljastuneeseen kallioon kiinni ja laitetaan syksyllä kynttilälyhtyjä roikkumaan ja valaisemaan tietä veskiin.
No eihän sitä kuusta jaksanut kokonaan yksin raivata ja on se vähän haasteellinenkin osittaisen konkelon vuoksi, mutta nyt sitä on kevennetty sejä juuristosta että latvasta ja risusavottaa riittää pitkälle kesään. (Juhannuksesi saatiin tuo pilkottua kokonaan pois - lasten ukin ollessa suurena apuna tässä touhussa mukana. Ja kyllähän lapsetkin halkoja ja risuja kantelivat - vielä on kanto jäljellä.)
Mutta kyllä tuo risusavotta on joskus vaan niin rentouttavaa - ja selkää ei vihlonut kertaakaan, toisin kuin nyt istuessa muistuttelee olemassa olostaan... Mitenköhän tuo työ?!?
