Jouluräyhää, ihmisten surkea olla?

Jokavuotinen ilmiö - ihmiset kauppakeskuksissa otsa kurtussa, huulet viivasuorana ja tiukkana, ryntäilevät kuin päättömät kanat välittämättä lapsista ja vanhuksista. Ostoskärryjä käytetään aseena kanssa ihmisiä vastaan ja törmätään kaikkeen edessä olevaan - ehkä vähän karrikoiden tunnelmaa, jonka havaistin Jumbossa eilen iltapäivällä.

Mutta kyllä siellä osa tosissaan painaa verenmaku suussa ja murhanhimoinen katse silmissään - ja miksi ihmeessä? Ei kai lahjojen ostaminen voi lähimmäiselle olla niin vaikeaa? Ja jos on, onko pakko mennä ostoskeskukseen pilaamaan muiden päivä omalla rynnimis-minä-itse-ensin-mulle-heti-paikalla-kaikki-asenteella? Eikö olisi mukavampaa tehdä ostokset netissä, jos kauppakeskus noin ahdistaa?

Sama ilmiö joka vuosi, oli sitten kyseessä lumisade tai joulu - niin aina ne yllättää meidät ihmiset, housut kintuissa kesken hädän. Ja oikeasti kyse on meidän jokaisen omasta asenteesta ja siitä miten haluamme kohdata arjen pienet vastoinkäymiset. Onhan se ikävää jos maailma sortuu, kun toinen auto ehti ennen sinua juuri siihen parkkiruutuun mihin itse olit suunnitellut ajavasi. Senpä vuoksi voi sitten kanssaihmisiä kohdella kaltoin kauppakeskuksessa sen koko ajan mitä siellä shoppailen, onhan se juuri näiden kaikkien muiden ihmisten vika, että menetin sen mestan!

Mikä nykyihmistä vaivaa? Miksei voi tyytyä siihen mitä on, miksi pitää pitää itsensä hirveässä suorituspaineessa ja rynniä paikasta toiseen? Eikö voi vaan elää, tehdä asioita tyytyväisin mielin ja olla törmäilemättä kanssaihmisiin. Ei voi olla niin kiire, että olisi oikeus törmätä ostoskärryillä lapseen, joka ei näe sinua kärryinesi kulmantakaa hyökkäävän. Ainakin olisi kohteliasta pyytää anteeksi, mut ei, se kakarahan tuli eteen!

En ymmärrä tätä asennetta. Ei voi olla syynä se, että on pakko ostaa joululahjoja, jos on, niin antamisen ilo on kadoksissa. Ei voi syynä olla asuntovelka, sillä se oikeuttaisi minutkin tuohon käytökseen. Ei voi olla syynä työpaikan tekemättömät työt, monella meistä olisi oikeus samanlaiseen käytökseen. Ja siihenkin on helppo ratkaisu - pomo on ylimitoittanut työt - en ehi, so what.

Oikeasti asenne ei ole kohdillaan nykyihmisellä - vika on aina jonkun toisen, ei koskaan itsensä. Monista asioista selviää pienellä ennakoinnilla ja suunnittelulla. Viiden minuutin suunnittelulla voi välttää ostosräyhän viikonloppuna, jos vaan viitsii omasta elämästään ottaa vastuun.

Siitähän tässä on kyse, ei eletä kunnolla omaa elämää eikä oteta elämästä vastuuta. Syytetään kaikesta muita, joka sitten oikeuttaa jopa väkivaltaiseen käytökseen (oikeasti ei oikeuta, mutta se tuntuu olevan maan tapa - sanat kun ei riitä - edes ne sanomattomat - niin sitten on oikeus vähintään tönäistä ostoskärryillä).

Mutta mitäs jos otettaisiin vastuu omasta elämästä ja omista tekemisistä ja oltaisiin vähemmän vihamielisiä siellä missä kaikki muutkin ihmiset ovat? Mitenkään mahdollista?

Mutta hymyillään kun tavataan! Ei siitä joulusta, eikä muustakaan kannata stressiä ottaa - ei maksa vaivaa. Voi sen rakentaa ihan ilman stressiäkin.

Mukavaa joulunodottelua!

Antti-myrskyn iloja tai harmeja

Sattuipa töissä - tosi tarina:

Kolme bussia oli jäänyt jumiin mäkeen, kaksi niistä oli rinnakkain ja yksi oli valunut mäkeä alas takaperin ja päätynyt vastaantulevien kaistalle. Olimme auraamassa ko. paikkaa, mutta olimme sitten viisi tai kymmenen minuuttia myöhässä, eikä auttanut hiekat, lämmitetty katu ja lumien poisto renkaiden alta. Siinä olivat kuin Suomen peruskallio, eivät liikkuneet eteenpäin eikä taaksepäin. 

Laitoimme aurausauton vilkkuineen mäen alas poikittain ja hyppäsin urheasti tuuleen ja tuiskuun kertomaan arvon autoilijoille, että tie on poikki. Kävin vähänajan päästä hakemassa huomio toppatakin päälle että autoilijat näkisivät minut paremmin. Siinä hötäkässä jäi puhelimet autoon ja hattu, hanskat ja kaulaliina olivat mukavasti työpöydällä lämmittämässä mieltäni. Siinä sitten tuulen puhaltaessa voimakkaita puuskia levittäen samalla satavaa lunta välillä niin, ettei meinannut kustaa vaasan tielle enää nähdä, heilutin autoilijoille ohjeita käsin, sormet valkoisena, miettien kesän helteitä ja lomaa. 

Jokunen kysyi, miksei sinne saa ajaa, kerroin tilanteen ja ymmärsivät ja ajoivat vaihtoehtoista reittiä. Kaikki sujui mallikkaasti, vaikka reilu parikyt minsaa siinä oli jo paleltu ja kahvitaukokin oli mennyttä, mutta onneksi kuorma-auto kuski toi minulle kupposen kuumaa viereisestä kiskasta, jotta sormeni lämpenivät hetkeksi.
Siinä sitten ajoi mies ja huuteli, että hänen pitäs päästä laittamaan lämpövastuksia mäkeen kovemmalle, missä bussit oli jumissa. Kysyin häneltä, että eikö toista kautta pääse, kun nuo ovat mäessä jumissa. Hän sanoi, että sähkökaappi on tuossa mäen alla. Minä sitten viittelin kuorma-autoa väistämään, jotta mies pääsee pelastamaan kolme bussiparkaa kuskeineen pulasta. 

No tupsahtihan paikalle sitten naisautoilija, (sukupuolella on tässä tarinassa oikeasti väliä, koska kaikki mieskuskit ymmärsivät tilanteen selitettyäni sen), joka halusi päästä juuri tätä kautta mäen päälle.
Kerroin naiselle ystävällisesti tilanteen ja viittilöin häntä kääntymään ja neuvoin senkin mitä kautta pääsee sinne mäelle ajamaan vaihtoehtoisesti. Hän yritti kiertää minut, hän yritti kaasuttaa päälleni ja huuteli jatkuvasti ikkunasta miksi tuo pääsi ja mä en pääse? Samalla estäen siinä risteyksessä sillä autolla pelleillessään muiden liikkumisen. Rouva oikeasti kuvitteli ajavansa ensi kuorma-auton läpi ja sitten kolmen bussin läpi. 

Naisilla on ego kohdillaan - silloin kun jotain haluaa, niin se on saatava, hinnalla millä hyvänsä. No loppupeleissä seisoin auton edessä jalat harallaan ja osoitin oikealla kädellä ajosuunnan ja huusin, että tuohon suuntaan kiitos!
No rouvahan sitten vihdoin ja viimein käänsi autonsa ja jumittui lumivalliin - jolloin meikältä taisi päästä pieni hirnahdus. Muut autoilijat eivät jääneet häntä auttamaan, eivätkä antaneet tilaa, kun pääsi hangesta, taisi jokunen soittaa rouvalle torveakin - no sitähän hän taisi vähän olla.

Lahjaksi tästä kuntalaisten auttamisesta sain paleluteen niskan ja helvetinmoisen päänsäryn, mutta mitäpä sitä ei tekisi, jotta liikenne sujuisi ja saataisiin bussitkin takaisin liikenteeseen. Kuskit kiittelivät minua, kun pääsivät liikenteeseen, etten ollut päästänyt sinne autoja pahentamaan tilannetta. No onneksi joku oli sentään tyytyväinen, vaikka tämä yksi taitaa vieläkin kihistä raivosta, kun en väistänyt.

Oli autokoulun ohjeet ja liikennesäännöt rouvalta hukassa - liikenteenohjaajaa on aina toteltava, oli se sitten siviili tai poliisi, liikenteenohjaajan sana on laki. Eikä siihen hommaan ihan heppoisin perustein ryhdytäkään (ketä oikeasti kiinnostaa tuollaisessa myrskyssä seistä puolituntia huvikseen viittilöimässä ihmisille?). Olisin soittanut poliisit, kun nainen alkoi avautumaan, mutta siinä vaiheessa huomasin, että puhelimeni on kuorma-autossa - että silleen.

Mut muuten ihan tavallinen lumimyrksypäivä ja kiitos kaikille niille, jotka eivät tulleet autoilla kaupunkiin - pääsi sentään jotain tekemään niillä aurauskalustoilla, vaikka samatenhan tuo tuisku tukki tiet. No lohdutukseksi on sanottava, että juhannuksena on vähemmän lunta. Mukavaa viikonloppua!

Metrolehden uutinen kolmesta bussista 

Johtamiskoulutusta ja arjen puuhastelua

Tänään koulussa kävimme ryhmätöitä läpi ja saimme esittää casejä näytellen. Se oli jotenkin hurjan hauskaa ja naurut irtosi jokaisen näytelmän kohdalla, vaikka asia oli hyvinkin vakavaa.

Kotona olin puoli viiden aikaan, enkä ehtinyt lapsia hakemaan ip-kerhosta enkä päiväkodista, mutta onneksi mies hoiti lapsukaiset kotiin. =) Tavoite aina on ollut ehtiä hakemaan lapset, mutta aina ei voi voittaa.

Tänään - jälleen sateisena marraskuun päivänä - olemme viettäneet illan Angry Bird pelejä pelaten, lapset heidän omalla läppärillään ja mun kännyllä ja itse omalla läppärillä. Tarkoitus oli mennä firman pikkujouluihin, mut kun oli kuumetta kehittänyt minulle, niin mies meni sitten edustamaan meidän perhettä sinne (olemme samassa puljussa töissä). Saas nähdä saanko vesirokon, kun kaverin lapsukaisella oli se viime viikolla ja mulle on tullut näppyjä naamaan - mut ei vielä rakkuloina. Toivottavasti en saa sitä ja toivottavasti lapset saisrastaisivat sen.

Koulutehtäviä on kiitettävä määrä ja niitä pitää tehdä aktiivisesti joka ilta. Nyt vaan ei kykene, kun on niin veto poissa olotila päällä. Talvitunnistamiseen on myös syytä satsata, sillä tammikuussa on siitä tentti.

Tällä viikolla oli puutarhahistorian tentti ja olin sen autuaasti unohtanut! Luin edellisenä iltana ja toivon kovasti että pääsen sen läpi - uusinnat eivät ole kivoja, mutta joskus joutuu niitäkin tekemään...

Tämä meni vähän minäkeskeiseksi tällä kertaa - mutta eipä tuolla luonnossa juuri mitään kerrottavaa tällä hetkellä ole. Paitsi tämä komea iltarusko kuva Lepaalta. Omentatarha on tuossa oikealla.

Kesä tuli ja meni ja syksyssä kohti talvea

Hurja miten aika rientää kun on kivaa!

Kesä ja syksy meni koulun osalta herbaariota tehdessä. Kesällä nappasin lapset mukaan kasviretkeille ja mukavaa oli kaikilla. Lapset opettelivat samalla kuvaamaan ja vahingossa varmaan tarttui joidenkin kasvien nimiäkin.

Leirin riippumatot katoksineen metsässä - pääasiassa lasten käytössä.

Loma sitten meni asuntovaunussa asustaessa ja rintamamiestalon korjauksissa Keski-Suomessa. Saimme sentään peltikaton asennettua, vaikka työlästähän se oli. Sateinen kesä tuli siis vietetttyä luonnonkasvien ja remontin merkeissä - käytännössä se ei ollut mikään löhöilyloma. =)

Katto melkein valmis toiselta puolelta ja sitten toinen puoli - hop hop.

Syksyllä alkoi koulu, mulla ja esikoisella. Esikoinen on pärjännyt aivan loistavasti ja täytyy ihmetellä, miten hän tuntuu luonnostaan osaavan kaiken. Mitsä nuo geenit ovat tulleet? Ei ainakaan minulta....

Nyt näin lyhyesti sillä takaisin koulutehtävien pariin ja huomiseen tenttiin lukemista jatketaan.

Mukavaa talven odotusta!

Lisää mutkia matkaan

Jaahas - tämä kevät on ollut sitten varsinainen vastoinkäymisten kevät!
Tällä viikolla minun piti suhata autolla Lepalle, mutta kuinkas kävikään. Lauaintainen noidannuoli esit totaalisesti ajamisen koululle opiskelemaan, kun jalat olivat aivan puuduksissa jo Tammiston korkeudella. Ei muuta kuin takaisin kotiin ja soittelua sisarhentovalkoisille, josko liikenisi lääkärin aikaa. No eipä ollut tyrkyllä mutta nappeja tuli vedettyä kipuun....

Jäi sitten opiskelut täysin oman onnen nojaan, mutta kai sitä aikuisena osaa näitä vääntää itsekin. Pihaluonnos pitäisi piirtää puhtaaksi ja lähettää se opettajalle 30.4.2012 mennessä. Pikkaisen kiirettä pukkaa peliin, jotta koulutehtävät saisi ajallaan tehtyä. Mutta kun istumisesta ei ole tullut tänä viikkona mitään, on aika pitänyt kuluttaa aivan toisella tavalla.

Hyvän ystävän kanssa torstaina kävelimme Kivikon liikuntapuiston väyliä ja vähän metsiäkin. Maisemat olivat aivan loistavia! Suosittelen, sillä mahtavia maisemia löytyy siis aivan Helsingistäkin - ei tarvitse lapin lakeuksille aina vaeltaa - vaikka mielellään sitä sinnekin menee.

Perjantai sitten meni siivotessa ja lasten kanssa kotoilussa. Pidin nuppuset poissa päiväkodista, kun ei enää niin paljon särkenyt selkää - vissiin torstainen kävely teki hyvää. Ja istuminen silti ei oikein toimi edes vieläkään.

Suuntasimme perjantaina säästä huolimatta kohti mökkiä - siellä kun on pientä puuhasteltavaa Tapanimyrskyn jäljiltä - sellain näre rojahtanut ja vienyt tontin omat sähköt mennessään.

Enhän mä voinut siitä näppejä pitää poissa eilen! Ensin sahailin oksia tankosahalla pois ( ei ole moottorisahaa ja runko sen verran kiperästi jumissa kallion päällä, että parhain työväline ilman henkilönostinta olevalle). Sain niitä kolmisen kymmentä sahattua, kun juuripaakku rupesi häiritsemään niin paljon että siihen piti tarttua. Kuusi kun oli kaatunut juurineen ja esti meitä käyttämästä lyhintä tietä pihan perälle. No mä sitä sitten käsin rupesin jyystämänää. Ensin haralla raavin maata pois ja hienoja juuria leikkelin sekatööreillä pois ja isompia sitten voimasaksilla. Mulla on sellainen hullu visio siitä kuusenkannosta, että se jotenkin kiilataan siihen huussinkulmalle paljastuneeseen kallioon kiinni ja laitetaan syksyllä kynttilälyhtyjä roikkumaan ja valaisemaan tietä veskiin.

No eihän sitä kuusta jaksanut kokonaan yksin raivata ja on se vähän haasteellinenkin osittaisen konkelon vuoksi, mutta nyt sitä on kevennetty sejä juuristosta että latvasta ja risusavottaa riittää pitkälle kesään. (Juhannuksesi saatiin tuo pilkottua kokonaan pois - lasten ukin ollessa suurena apuna tässä touhussa mukana. Ja kyllähän lapsetkin halkoja ja risuja kantelivat - vielä on kanto jäljellä.)

Mutta kyllä tuo risusavotta on joskus vaan niin rentouttavaa - ja selkää ei vihlonut kertaakaan, toisin kuin nyt istuessa muistuttelee olemassa olostaan... Mitenköhän tuo työ?!?

Pääsiäinen kaupungissa

Meille kävi vähän  huonosti - eikä ole ensimmäinen pääsiäinen. Lapsemme ovat olleet vatsataudissa, joten mökkeily jäi tältä osin haaveeksi. Lähinnä siksi, ettemme ole hanaveden päässä, joten vatsatautipotilaan hoito voi olla hiukan haasteellista askettisissa olosuhteissa. Tosin nykyihminen on tottunut niin hyvään laatuun asumisessa, ettei varmaan edes selviäisi normi pikkuharmeista kantoveden varassa.

Mökillä olisi ollut kevättöitä - myrskyssä kaatuneen kuusen pilkkominen lähinnä ja pientä raivausta sisätiloissa tulevaa kesää varten. Ehkä jotain suunnitelmien tekoa, mitä kasveja laittaa mihinkin.

Mökin kaatunut kuusi viime Tapani-myrskyssä

Minulla on ollut siellä useampi perennapenkki, jotka ovat ränsistyneet hoidon puutteen ja vetisten talvien vuoksi. Ideana olis suunnitella niihin hyötykasvipenkkejä ja siirtää elinvoimaiset kasvit hevosenkengän muotoiseen istutusalueeseen - näin saisin etelärinteisen kalliotontin vähäiset kasvupaikat hyötykäyttöön.

Kesää kaivaten....

Kovasti olen haaveillut ompuista, luumuista ja marjapensaista, mutta syvämultaista kasvupaikkaa ei ole ollut ilman kohopenkkien ja pengerrysten rakentamista. Ja sitä joutuu tässä vielä jatkamaan, jotta saa haaveilemansa kasvit paikoillen.

Mutta tänä vuonna taidan keskittyä parvekeviljelyyn - ja laitan tuossa kohta nuo vanhat paprikansiemenet itämään. Kahtena vuotena olen onnistunut - viimeksi laitoin ne hiukan liian myöhään kasvatukseen ja nyttenkin olen vaiheessa. Viimeksi ne piti siirtää sisätiloihin ja kun ei ole kasvilamppuja, niin tietäähän sen miten sitten syksyllä kävi. Muutaman hedelmän saimme pöytään, mutta onhan tuo tyhjääkin parempi.

Taidan katsella viherpeukalosta joitain taimia...

Mukavaa pääsiäistä!

laulujoutsenia ja leskenlehtiä

Olin viime viikolla koululla ja näin laulujoutsenten lentävän tauon aikana pään yli. Koululla ei juuri näkynyt muita keväänmerkkejä kuin mutaiset tiet joutsenten lisäksi.

Riemu oli suuri kun palasin perjantain Helsinkiin - lumet olivat huvenneet lähes olemattomiin viikon aikana! Pajunkissoja näkyi tienpientareilla runsaasti Hyvinkään korkeudella ja varma kevään merkki oli se kun vein luokkakaverini Messukeskukseen puutarhanäyttelyyn. Itse en sinne joutanut, lapset olleet kipeinä ja eikä omakaan olo ole ollut kovin ruhtinaallinen. Vatsataudista kun porukka toipuilee juuri - sekin on yksi kevään merkkejä, ainakin silloin kun lapset ovat päiväkoti-ikäisiä.

Lauantaina näimme runsaasti leskenelehtiä käydessämme koko perheen voimin huonekaluliikkeissä. Niitä oli sadoittain kehä III etelän suuntaisilla rinteillä, joihin keväällä auringonsäteet osuvat ensimmäisinä. Päädyimme ostamaan halpis divaanisohvan nykyisten raihnaisten nahkasohvien tilalle.

Tänä vuonna on kylvöt parvekeviljelyä varten jäänyt tekemättä - meillä kun on ollut noita kulkutauteja ihan riittämiin. Kaikki aika on mennyt pyykkirumbaan ja kämpän siivoamiseen. Nyt on tehty kevätsiivous tähän mennessä ainakin kolme kertaa! Vielä olis nuo ikkunat... ;)


 Tässä ideologiaa puutarhan hoitoon